sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Vaikka palaisin ristillä väärin päin en koskaan kiellä sinua rakkain

Ois pitäny kirjottaa, mut ei oo fiilistä. Alun perin huomenna piti mennä hakemaan kissaa, sen sijaan viedäänkin Slaava lääkärille. Luultavasti hakemaan kuolemantuomioo. Sen taaimmaiset nisät on oudot, oon varma että sillä on nisäsyöpä. Se sama mihin Mimi kuoli. Oon itkeny kolme päivää, en saa mun kättä nyrkkiin, kun rystyset on iha turvonneet ja mustelmilla. Täällä on myös paljon hajonnutta tavaraa. Äiti sano, että haetaan kissa vaikka uutena vuotena, jos Slavaan menee nyt paljon rahaa. Kukaan ei ymmärrä, ettei kissaa tarvii hakea, jos (tai siis, kun) Slava kuolee. Mä en aio elää päivääkään ilman mun Slavaa. Se on mulle kaikki kaikessa, hengitysilma ja tähdet taivaalla. Mä en halua mitään typerää kissaa Slavan tilalle. Mä en halua mitään Slavan tilalle.

Onkohan mua ikinä ennen pelottanut ja sattunut näin paljoa? Tuskin. Se oli suorastaan mitätöntä, kun menetin mun kaks parhainta kaveria parissa päivässä ja luulin sillon, etten vois olla yksinäisempi. Tai sillon, kun Elviira piti lopettaa. Elviira ja Slava oli mun ainoat valot... Kun Elviiraa ei oo, Slava on ollu kaikki. Ja kohta ei oo Slavaa... Mä en oikeesti pysty hengittää.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti